

Vuonna 2008 kisasin ensimmäiset Junior-Handler kisani Lappeenrannan pääsiäisnäyttelyssä Tipsulla (FIN MVA & AVA V-06 TK2 BH Bridemoor´s Double Danger) Tällöin ei meiille sijaa suotu. Toisena päivänä kisasin Justuksella (TK1 Bily Boy Sirijus). Jolloin sijamme oli 5! Tämän
jälkeen olen käynyt säännöllisen epäsäänöllisesti kisailemassa
junnuissa. Vuosien myötä rotuja on tullut vaikka kuinka monta lisää ja
taidot ovat alkaneet kehittyä ja varmuus kasvaa. Vuonna 2014 kisaan viimeisen vuoteni.

Pelasin salibandya koiraharrastusten rinnalla reilu 5vuotta. Salibandy harrastus jäi sitten kokonaan kun kesällä 2012 kuulin saavani oman koiran. Koin, että pentu ja aktiivinen salibandyn peluu ei sovi yhteen. Tuolloin tein aivan oikean, vaikka harmittavan päätöksen. Ikuinen kaipuu kentille on aina, mutta silti en päätöstäni kadu. Salibandyn peluuta olen korvannut agiltylla kunnes 2/2014 lopetimme Rion kanssa lajin koiran fyysisten ongelmien myötä. Tällä hetkellä treenailen lainakoirilla ja toivon, että aktiivinen pentu eksyisi jonain päivänä taloon.

Tänä päivänä arki rullaa siis vahvasti Rion ja koulun ympärillä. Blogissa kerron harrastuksistamme, sekä tulevaisuuden pentu haaveista myös perus elämämme tulee blogissa esille. Toivottavasti viihdyt blogissamme. :)
Jos tulee tarve yhteydenottoon: wiuhahduksen@gmail.com
